Metsästysseura Perän Erä, Raanujärvi
Raanujärvi on suurehko järvi vaarojen ja rovien sylissä. Raanujärvi esiintyy asiakirjoissa jo 1500-luvulta lähtien, ainakin muodoissa Ravnu- tai Rano- riippuen aina kulloisestakin kirjurista. Oletettavasti nimi on vanhaa saamea, kuten paikannimet tällä perällä yleensä, ja sille on esitetty useampiakin merkityksiä. Se tuskin on kuitenkaan tarkoittanut raanua nykymerkityksessään, siis eräänlaista kudottua seinävaatetta.
Raanujärven seutu on ollut mitä parhainta metsäpeuran laidunmaata, siitä kertovat ympäristön lukemattomat pyyntikuopparyppäät (Kermajuppo, Haukivaara, Palorova, Karhurova, Tupivaara, Paljasvaara, Sarvivaara, Kiimavaara, Romakka, Aittatieva ym.). Suuri osa näistä vanhoista pyytöpaikoista on nykyisin vaikeasti havaittavissa maanmuokkauksen takia. Toivottavasti kuitenkin jahtiperinteitä tässäkin mielessä riittää vaalittaviksi niin meille kuin tulevillekin sukupolville. Jotain vanhasta peuranpyyntikulttuurista voi aistia silloin, kun poroja syksyllä kootaan. Ne nimittäin pyrkivät kulkemaan peurahautojen kautta edesmenneitten serkkujensa jälkiä juovoen. Tarkoin on siis vanha pyytömies pyyntihautojensa paikat miettinyt.
Raanujärvi on 12 km pitkä ja kolmisen kilometriä leveä. Ennen voimalaitoksen rakentamista se tunnettiin monista kalalajeistaan. Nykyisinkin kotitarvekalastajat saavat järvestä mukavasti saalista.
Raanujärven seudun maisemaa hallitsevat vaarat, joista näkyvin on lännessä kohoava Romakka. Sanotaankin, että raanulainen ei ole kotonaan, jos ei Romakka näy. Tämä pitänee paikkansa, sillä raanulainen on hyvin kotiseuturakas.
Metsästysseura Perän Erä ry:n perustava kokous pidettiin heinäkuun 29 päivänä vuonna 1967. Seuraa olivat silloin perustamassa ainakin Otto Ainonen, Heimo Joona, Kalevi Joona, Osmo Joona, Veikko Joona, Verner Joona, Alpo Karvonen, Unto Koivuranta, Mikko Konttaniemi, Martti Oikarinen ja Tauno Yrjänheikki. Seuran ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Otto Ainonen.
Seuran perustaminen selkeytti hirvenmetsästystä, jota siihen asti oli harrastettu erilaisten seurueiden kautta. Nyt voitiin hakea lupia seuran kautta ja pyytää niitä yhdessä. Alkuaikoina hirvien määrä näillä kairoilla oli kuitenkin vain murto-osa nykyisestä kannasta. Sen sijaan erilaista pienriistaa, varsinkin maalintuja, oli paljon ja niitä pyydettiin niin valtion kuin yksityistenkin mailla ja vesillä täysin vapaasti, eikä kukaan tarvinnut siihen mitään lupia. Maalintuja pyydettiin jopa vielä kuusikymmenluvullakin ansoilla, loukuilla ja satimilla, vaikka ne olivat jo silloin kiellettyjä pyyntilaitteita. Seura ei alkuaikoinaan siten juurikaan palvellut pienriistan pyyntiä, mutta myöhemmin senkin osuus seuran toiminnassa on korostunut.
Seura omistaa kaksi kiinteistöä, Palolompolon perällä Jalokoskenrovassa olevan kämpän saunoineen (rak. 1981) ja kylän pinnassa Metsähallituksen vanhan "puustellin", piharakennuksesta remontoidun lihavajan.
Seuran toiminta on aina ollut aktiivista ja sopuisaa. Toimintaamme eivät ole riidat ja tyhjänpäiväiset kahnaukset haitanneet. Sopuisaa on myös yhteistyömme naapuriseuramme Kiuas ry:n kanssa. Meitä ei hidasta välissämme oleva keinotekoinen kunnanrajakaan.